LEMU-hanke

Lepakkotutkimus on Suomessa toistaiseksi ollut varsin vähäistä, vaikka lepakoita on muualla Euroopassa tutkittu pitkään. Lepakoiden ekologiasta tarvitaan lisää tietoa päätöksenteon pohjaksi, ja monet lepakoiden biologiaan liittyvät peruskysymykset tarvitsevat edelleen lisää tutkimusta. Yksi tällainen aihe on lepakoiden muutto.

Osa Suomen lepakkolajeista muuttaa kausittain. Lepakkolajien todellisista yksilömääristä, muuttoajoista, -reiteistä ja mahdollisista kerääntymisalueista ei ole tietoa, joskin havaintoja muuttavista yksilöistä on saatu esimerkiksi lintuasemilta. Lepakot voidaan jakaa lyhyen, keskipitkän ja pitkän matkan muuttajiin. Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus). Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajiaovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Näillä lajeilla on mahdollisesti myös syksyistä vaellusliikehdintää, mutta sen mittakaavasta ei ole tietoa.

Lepakoiden muutto voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä­­­–­länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Saaristomeri saattaa olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle. Alueen kautta voivat muuttaa sekä etelästä Suomenlahden yli että lännestä Ahvenanmaan kautta tulevat lepakot. Suomenlahden rannikko voi tarjota lepakoille myös itäisen muuttoväylän Baltiasta Suomeen. Lisäksi Satakunnan rannikolta on tehty havaintoja mahdollisesti muuttavista, lännestä mereltä tulevista lepakoista.

Lepakoiden huomioiminen maankäytön suunnittelussa on tällä hetkellä nouseva teema. Muutamia tuulivoimapuistoja on suunnitteluvaiheessa ja ilmastonmuutosta torjuttaessa niitä suunnitellaan todennäköisesti lisää. Lepakoiden muuttoväylät saattavat osua tuulivoimatuotannon kannalta hyville paikoille, mistä aiheutuu eturistiriita lepakoiden suojelun ja energiantuotannon välillä. Saksassa ja Ruotsissa nimenomaan muuttavien lepakoiden on todettu olevan herkimpiä törmäämään tuulivoimaloihin (Ahlén et al. 2007). Törmäyshuippujen on todettu vaihtelevan eri vuosina riippuen lajista ja olosuhteista, minkä vuoksi tarvitaan paikkakohtaista tietoa lepakoiden aktiivisuudesta. Tästä tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaan tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän. Ilmastonmuutos voi myös vaikuttaa lepakoihin, erityisesti niiden muuton ajoittumiseen ja tuoda jopa uusia eteläisiä lajeja maahamme.


Tavoitteet

Tämä tutkimus on pilottihanke laajemmalle lepakoiden muuttoa selvittävälle hankkeelle.

Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen aikana tavoitteet ovat:
  • Hankkia perustietoa lepakoiden käyttämistä alueista rannikolla.
  • Saada selville muuttavat lajit sekä lajien keskinäiset lukumääräsuhteet.
  • Selvittää muuton ajoittuminen, muuttoreitit ja mahdolliset muuttoa edeltävät parveilupaikat.
Myöhemmin tavoitteena on käynnistää yhteistyö muiden Itämeren alueen valtioiden kanssa koko Itämeren alueen seurannan aikaansaamiseksi.


Toteutus

Muutonseurannan käynnistämiseksi rannikollamme on Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry:n alaisuuteen perustettu Lepakoiden muutto -työryhmä (LEMU). Työryhmä koostuu alueellisista työryhmistä, ja tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset lepakkoharrastajat.

Sopivien muutonseurantapaikkojen valinta on tehty mm. olemassa olevien pohjatietojen sekä karttatarkastelujen avulla. Lintujen tunnettuja muuttoreittejä on myös käytetty lähtökohtana paikkojen valinnassa.

Laitteistona käytetään automaattisia Anabat-ultraäänidetektoreja, joilla voidaan passiivisesti seurata lepakoiden liikehdintää. Turun seudulla toimivat lepakkoharrastajat ovat testanneet Anabat-automaattidetektoria maastossa kahdessa paikassa syksyllä 2007. Aineistoa saatiin runsaasti ja sen alustava analysointi on tehty. Tulokset olivat erittäin rohkaisevia ja ne osoittivat, että Anabat-detektorit sopivat erinomaisesti lepakoiden muutontarkkailuun.

Varsinaisen LEMU-projektin käynnistyttyä vuonna 2008 Anabat-detektoreja sijoitettiin 10 kappaletta Porin ja Virolahden väliselle rannikolle. Alustavien tulosten mukaan ainakin kuva pikkulepakon esiintymisestä maassamme on muuttumassa, ja laji on osoittautumassa luultua yleisemmäksi. Pilottivaiheen tulosten perusteella suunnitellaan tutkimuksen laajentamista, tarpeen vaatiessa muutetaan laitteiden sijoittelua ja haetaan jatkorahoitusta.

Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Luonnontieteellinen keskusmuseo, SYKE, Turun ammattikorkeakoulu, Turun kaupunki, Kaarinan kaupunki, BatHouse Oy sekä Ostrobothnia Australis r.f.

Kirjallisuus:

Ahlén, I. Bach, L., Baagøe, H.J. & Pettersson, J. 2007: Bats and offshore wind turbines studied in southern Scandinavia. –Report 5571 july 2007. Naturvårdsverket. 35 s.