Pikkulepakko

Tieteellinen nimi: Pipistrellus nathusii 

Levinneisyys: Harvalukuinen laji pääosin maan etelä- ja lounaisosissa.
Viime vuosina yksittäisiä havaintoja myös Keski-Suomesta.


Elinympäristö: Avarat maisemat, pihat, teiden varret. Jopa

kaupungeissa. Lentää melko korkealla, n. 5-10 metrissä

Detektoritaajuus: n. 37–42 kHz.

Uhanalaisuusluokitus: Suomessa vaarantunut, maailmanlaajuisesti
elinvoimainen (IUCN:n ja Suomen lajien punainen lista)

Pikkulepakkoa tavataan Suomessa nykyisin melko säännöllisesti erityisesti maan etelä- ja lounaisosissa. Lajin levinneisyys tai lisääntymispaikat tunnetaan kuitenkin vielä hyvin huonosti. Valtaosa pikkulepakkohavainnoista tehdään Suomessa nykyisin elo-syyskuussa, kun taas keväällä tai kesällä laji on huomattavasti vaikeammin löydettävissä. Suomessa ensimmäinen pikkulepakon lisääntymisyhdyskunta löytyi Ruotsinpyhtäältä vuonna 2006, jonka jälkeen lisääntymiseen viittaavia havaintoja on tehty myös mm. Helsingistä. Elinympäristövaatimuksiltaan pikkulepakko suosii kosteikkoalueita ja niiden läheisyyteen sijoittuvia rantametsiä. Ranta-alueiden ohella lajia tavataan myös Etelä-Suomessa myös mm. kaupunkien ja taajamien puistoalueilla.

Pikkulepakon lisääntymisalueet painottuvat Euroopan keski- ja itäosiin, ja laji lisääntyy nykyisin säännöllisesti mm. Baltian maissa. Laji ei kuitenkaan talvehdi Pohjois-Euroopassa, vaan se muuttaa pohjoisilta lisääntymisalueiltaan talvehtimaan Euroopan keski- ja länsiosiin. Pikkulepakko on pienestä koostaan huolimatta sitkeä lentäjä ja sen on rengastustietojen perusteella todettu muuttaneen jopa 2 000 kilometrin päähän kesäalueeltaan. Suomessa erityisesti loppukesän pikkulepakkohavaintojen (havainnot mm. ulkosaaristosta) on arvioitu liittyvän lajin muuttokäyttäytymiseen.

Lajin lentotapa on vilkas ja äänet pohjanlepakkoa muistuttavia, mutta korkeampia (noin 42 kHz) ja nopeampirytmisiä maiskutuksia. Poikkeavan ominaisuustaajuutensa pikkulepakko on melko helppo erottaa mm. pohjanlepakosta, jonka äänet muistuttavat ominaisuuksiltaan muuten pikkulepakkoa. Pikkulepakon erottaminen Suomessa hyvin harvalukuisesta vaivaislepakosta voi kuitenkin ajoittain olla hyvin vaikeaa, koska näiden lajien ominaistaajuudet voivat mennä osin päällekkäin. Pikkulepakko on väriltään tasaisen lämpimänruskea ja sen tragukset ovat pyöreäpäiset. Lajille tyypillistä on myös selän karvoituksen jatkuminen häntäräpylässä.

Teksti: Asko Ijäs




Analook: Asko Ijäs
AUDACITY: Asko Ijäs


Pikkulepakon laulua

Alimmat spektrogrammikuvat: Harry Lehto