Suomen lepakkolajit

Suomessa tavataan yleisesti viittä lepakkolajia; pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Pikkulepakkoakin on tavattu viime vuosina aiempaa enemmän etenkin rannikkoseuduilla. Muut lajit ovat harvalukuisempia tai satunnaisia vierailijoita.

Kaikki maamme lepakot käyttävät ravinnokseen hyönteisiä. Ne viettävät päivänsä piilottelemalla ja lähtevät auringonlaskun jälkeen saalistamaan. Lepakot voivat lentää ravinnonhakumatkallaan usean kilometrin päähän päiväpiilostaan.

Lepakot saavat tyypillisesti yhden poikasen vuodessa. Naaraat kooontuvat lisäänymisyhdyskuntiin synnyttämään. Poikanen syntyy juhannuksen tietämillä. Emo imettää poikasta aluksi. Imetys kuluttaa emon energiaa, ja naaraan täytyykin saalistaa ahkerasti, jotta pystyy tuottamaan riittävästi maitoa kasvavalle poikaselleen. Loppukesästä lisääntymisyhdyskunta hajoaa ja lentokykyiset poikaset lähtevät emon mukana harjoittelemaan saalistusta.

Sekä emon että poikasen on kerättävä energiaa talvehtimista varten. Lepakot hakeutuvat luoliin, maakellareihin, bunkkereihin ym. suojaisiin paikkoihin horrostamaan talven yli. Ennen talvihorrokseen vaipumista lepakot kerääntymät parittelemaan. Naaras säilöö koiraan tuottaman siemennesteen talveksi ja hedelmöitys tapahtuu talvihorroksen jälkeen. Näin energiaa ei kulu sikiön kehitykseen, vaan naaras varmistaa oman selviämisensä talven yli.

Osa maamme lepakoista muuttaa leudoimmille seuduille talvehtimaan. Esimerkiksi pikku-, iso-, ja kimolepakko hakeutuvat lounaaseen. Pikkulepakon muuttomatka voi olla jopa 2000 km!

Keväällä lepakoiden herätessä talvihorroksesta alkaa ankara energiavarastojen täydennys ennen